Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Hetki sitten Naamalla

Lyhyesti

Aholan Maito on luomumaidon- tuotantoon erikoistunut maatila. Tila sijaitsee Oulun ja Kajaanin välillä Utajärven Naamankylällä ja tila työllistää kokopäiväisesti neljä henkilöä. 

Luomumaitoa tuotetaan noin 1,5 miljoonaa litraa vuodessa. Sivutuotteena tilalla tuotetaan jalostuseläimiä, lihaa ja viljaa. Lisäksi metsää myydään lähes joka vuosi.

Lypsykarjanavetta valmistui vuonna 2014 ja siinä on lehmäpaikkoja  noin 150. Vanha navetta on nuorkarjan käyttössä. Kokonaiseläinmäärä vaihtelee 250 ja 300 välillä.

Hyvinvointia!

Lypsystä huolehtii kaksi Lelyn lypsyrobottia. Ruokinta perustuu luomuappeeseen. Sään salliessa eläimet saavat käydä laitumella läpi vuoden. Laidunnuksella ja talviulkoilulla on myönteinen vaikutus eläinten hyvinvointiin ja terveyteen.


Tilan viljelypinta-ala on noin 180 ha. Pellot ovat olleet luomuviljelyssä vuodesta 1994 asti. Pelloilla viljellään apilanurmia, ohraa, kauraa, vehnää,  hernettä ja virnaa. Metsää tilalla on noin 280 ha. 


18.12.2015 Ilmanvaihtoa

Joulun kunniaksi parannettiin vanhan navetan vasikkaosaston ilmanvaihtoa. Kattoon asennettiin ilmanvaihtoputkisto, johon puhallettiin ulkoa raikasta ilmaa. Pakkasilla ilma lämmitetään.

Jokaisessa vasikkakarsinassa on säädettävä ilmaventtiili. Ilmanvaihtoremontin tavoitteena on vähentää vasikoiden sairauksia. Jos vasikka kerrankin sairastuu, heikkenee sen tuotantoennuste lehmänä.

10.12.2015 Remonttia

Vaihteeksi tehtiin uuteen navettaan remonttia. Lehmien kurkun alle ruokintapöydän reunaan ruuvattiin vaneria ja sahattiin se muotoon. Ruokintapöydän tilavuus kasvoi ja rehun hukkaaminen lehmien jalkoihin väheni huomatavasti. Lisäksi lehmät saavat entistä paremman ruokailurauhan.

Samalla tehtiin ruokintapöydän puhdistajalle talli navetan päässä olevaan katokseen. Viime talvena kovimmilla pakkasilla Westermannin käyntiinlähtö takkusi ja kerran joudutiin käsihommiin. Nyt puskutyöt saa aloittaa lämpimästä tallista niin kuin kesällä.

Kesän rehusato jäi normaalia heikommaksi ja rehupulaa on paikattu ostorehulla. Nuorkarjalle on ostettu lähes tuhat pyöröpaalua ja yksi auma. Luomusäilörehua on niukasti markkinoilla myytävänä, mutta kuienkin ostotarve alkaa olla täynnä. Onneksi oma säilörehu on hyvälaatuista ja se riittää lypsykarjalle. Ensi kesänä pitäisi saada kerättyä omilta pelloilta kolmanneksen enemmän säilörehua.

06.11.2015

Peltotyöt on saatu päätökseen ja syksy muuttui taas märäksi ja loskaiseksi. Ulkona laiduntavat hiehot painuvat yhä syvemmälle kuravelliin. Jos kuravellilaiduntamista pitäisi jatkaa pitempään, osa eläimistä voisi painua näkymättömiin.

Parsipeti tuli viimein ja vanhan navetan parsiremontti saatiin valmiiksi. Parikymmentä hiehoa päästettiin heti sotkemaan uudet parret.

29.10.2015 Kyntöä

Massikka tuli ja Case lähti parempaan kotiin. Syksyn sää on suosinut peltojen kunnostusta ja viimeiset kynnöt saatiin tehtyä pikkupakkasessa auringon paistaessa. Nyt pitäisi tulla pakkastalvi että routa korjaisi kesän märkyydessä tiivistyneet pellot. Haasteelinen kesä on takana ja toivottavasti ensikesä on helpompi.

02.10.2015 Remonttia

Vaihteeksi aloitettiin taas remonttihommat. Vanhaan navettaan vaihdetaan lehmien parsikalusteita hiehoille sopivammaksi. Nuorso sotkee liikaa makuuparsia ja itseään liian suurissa lehmien parsissa. Samuel poraa betoniin uusien kalusteiden asennusreikiä.

12.09.2015 Viljaa

Sorsan tilan viljat kotiutettiin Veneheitosta Naamankylälle, ja niistä tuli ladon oven eteen pikku kasa.

Lauantaina Tapani kävi survomassa ohrat merikonttiin ja kahteen makkaraan. Jospa näillä vähän aikaa lehmät elää ja lypsää.

05.09.2015 Puinti hommiin

Ensi viikolla pitäsi säilöä murskeviljaa. Veneheitosta löytyi 30 ha luomuohraa, josta saatiin tehtyä kauppasopimus. Ohra pitäisi säilöä merikonttiin ja tuubiin. Sato on arviolta noin 100 000 kg

01.09.2015 Paskaa peltoon

Kuiva syksy jatkuu ja kelit paranee. Kosken Kone Oy pääsi levittämään lietettä säilörehu nurmien sängelle hyvissä olosuhteissa . 2700 kuutiota paskaa upposi maahan nopeasti. Tosiasiassa suurinosa taisi olla sadevettä.

Uudelle vuokrapeltolohkolle kunnostettu tie petti lietekuorma-auton alla. Tielle piti ajaa muutama kuorma mursketta, ennenkuin työ jatkui. Sadekesän jäljiltä tien runko on märkä ja savi hyllyy.

26.08.2015 Poutaa

Lopulta kesä muutti mallia ja jatkuva sade loppui. Pouta tuli tosi tarpeeseen. Poutajakson lopussa toinen säilörehusato tehtiin loistavissa olosuhteissa. Sato oli vain huono, varsikin yksivuotiset nurmet olivat hukkuneet tulvien alle. Osa tulevan talven nurmirehuista joudutaan ostamaan.

Syksylle on tiedossa lisätöitä. Sadekesän jälkeen lietesäiliöissä on taas noin 2000m3 paskaa.

30.6.2015 Märkä kesä

Kostea kevät vaihtui märäksi kesäksi. Kevään kylvöt ovat kauniin keltaisia. Kuitenkin näyttää siltä että viljelykasvi on väärä. Riisi olisi täle kesälle hyvä viljelykasvi.

Juhannuksen jälkeen tulvavesi on noussut pellolle ja se tekee säilörehun korjuun monin paikoin mahdottomaksi. Salaojalpellon kuivimmalla laidalla ajettiin yhden kerran noukinvaunulla ja jälki oli tämä. Heinä "kasvaa" nyt liejun päällä.

Tulevan syksyn sateisiin pitää alkaa varautua. Ranskasta pitäisi tulla töihin tällainen pikku verku. Case pääsee eläkkeelle tai hyvään hoitoon parempaan kotiin.

22.06.2015 Silta

Mattilan pellon vanha silta joutaa eläkkeelle. Toinen vaihtoehto on räjäytää se taivaan tuuliin. Vai pitäsiö tämä tie entisöidä museotieksi?

Uusi silta otettiin käyttöön juhlallisin menoin maanantai-iltana. Taivas aukeni ja vettä tuli kuin saavista kaataen. Presidentti Paasikivi piti juhlapuheen ja kastui litimäräksi. Ainut huono puoli juhlallisessa veden tulossa on rehunteon viivästyminen entisestään.

20.06.2015 Agalactie

Kesä on alkanut kosteana. Raiviopellolla parin hehtaarin kylvö odottelee parempia kelejä. Osa kylvetyistä pelloista on hukkunut veteen. Juhannuspyhien jälkeen pitäisi alkaa säilörehun korjuuseen, mutta vesisateet taitaa haitata touhua. Tässävaiheessa ei näytä hyvältä.

Jostakin ostohiehosta tuli navettaan Agalactie bakteeri. Tämä taitaa olla pahiten tarttuva utaretulehdusbakteeri, mikä meidän navetassa on ollut. Juhannuksen alla aloitettiin Agalactie saneeraus ja kaikista lehmistä otettiin maitonäytteet laboratorion tutkittavaksi. Positiivista on että vielä bakteeri ei ole pahasti levinnyt karjassa. Yhtään uutta tapausta ei vieä löytynyt. Maitonäytteitä otetaan vielä koko karjasta ainakin kerran ja yksittäin tehostetusti parin vuoden ajan. Löydön jälkeen taitaa toimenpiteet olla aika rajut.

Torstaina Iikka-Erakko katkaisi kiimassa jalkansa. Kun lehmien paranemisennuste näissä tapauksissa on huono, lehmä paloiteltiin heti pakastimeen. Nyt on lihaa grilliin muutamaksi kuukaudeksi.

23.05.2015 Tyhjä

Yli 5 300 000 litraa lietettä levisi pellolle kun Kosken Koneen pojat kävivät tyhjentämässä lietakaivot. Levitys pinta-alaa löytyi reipas sata hehtaaria.

6.5.2015 Vankikarkurit

Eilen laitettiin hieholauma kriminaaliosaston laitumelle.(panssariverkkoaitalaidun) ja yöllä kahdeksan karkasi. Routa oli nostanut nurkkatolppaa sen verran että törmäys aitaverkkoonn nosti tolpan maasta ja aidan alle tuli lehmän mentävä väli. Lauma löytyi kymmenen kilometrin päästä Otermanjärven rannalta. Yhden karkureista kahdenkymmenen kilometrin juoksulenkki väsytti niin pahasti, että se piti hakea kotiin kärrykyydillä.

3.5.2015 Täynnä on

Lietesäiliöt ovat kaikki täynnä. Jos muutaman viikon sisällä ei pääse pellolle, tulee navetassa ongelmia. Pitäisikö AVI:lta anoa purkuputken rakennuslupa Naamanjärveen?

24.04.2015 Pellolle

Kesä tulee ja kohta pitää aloittaa peltohommat. Kevään aikana on tehty pari uutta vuokrasopimusta ja toiselle sopimuslohkolle ei ole vielä oikein kunnon tietä. Siltatyämaa kuitenkin etenee ja toiveissa on tästä vielä joskus päästä isommillakin koneilla yli. Kannen valu odottaa kuitenkin kelirikon päättymistä.

Sillan rakentaminen aloitettiin viimesyksynä. Syyskuun lopussa valettiin kummallekkin rannalle silta-arkut.Talvella arkkujen päälle nostettiin kaksi roro-alustaa. Kantavuutta yhdellä alustalla on noin 40tn

28.03.2015 Mega-Visette

Ensi kesänä pitää korjata säilörehua tällä vaunulla. Vanha Europrofi pääsee parempaan kotiin, ja sen tilalle tulee Strautmanin pienin Mega-Visette Oulun Valtran pihalta. Toivottavasti luomuheinikot edes jotain kasvaa, että tämä heräteostos ei ihan turha ole.

23.03.2015 Kuvaa

Ajankuluksi alettiin testailemaan valvontakameroita ja nyt poikimaosaston kamera näkyy vapaasti netissä. Kamera löytyy osoitteesta "http://navetta.aholanmaito.fi". Olisi mukava saada kommentia miten pelaa. Ohjeita löytyy >valvontasivulta

17.02.2015

Pakkasöiden ja lämpimien päivien ansiosta nyt on mahtavat hiihtokelit. Lunta on vielä riittävästi ja hanki kestää jokapaikassa. Työt vain haittaavat harrastuksia liikaa.

Yömari sai Push-up liivit. Vaikean mallinen palloutare tekee robotille vaikeuksia, mutta tällä utare saatiin parempaan muotoon ja korkeammalle. Jospa tämä kausi vielä hoituisi kunnialla. Robottihistoriaa kun miettii, niin vähän on ollut näitä ongelmautareita.

Navetan yhteydessä olevat lietesäiliöt tulivat täyteen ja urakoitsija kävi ajamassa lietettä Värkkisuon etäsäiliöön. Kuorma-auto kuljetus on traktoriin verrattuna huomattavasti tehokkaampi ja halvempi. Päivässä tuli etäsäiliö täyteen. Tähän taisi loppua haaveet omasta siirtokalustosta.

19.02.2015 Uutta romua

bike

Navetassa askareet ovat nykyisin fyysisesti niin keveitä ja liikunnan kannalta yksipuolisia, että pitää alkaa keksimään liikuntaharrastuksia lisää. Syksyn Kanarian lomalta jäi pyöräilykärpänen päälle ja pyöräkaupassa tuli nyt kilpamaastopyörä heräteostos. >Treck Superfly FS7

cow

Vaikka uusi lypsykarjanavetta on kohta ollut vuoden käytössä, riittää siellä vieläkin rakennus ja asennustöitä. Viime viikolla saatiin pakkoohjauskäytävä robotilta hoitoparteen toimintaan. Lehmän toimenpiteeseen siirtäminen helpottui huomattavsti. Mansikin on pakko mennä hoitoparteen, kun emäntä on sitä mieltä.

12.01.2015 Maitokiintiön ostoa

Hölmöä hommaa. Reilun kahden kuukauden päästä 80-luvulla luotu maitokiintiöjärjestelmä päättyy ja vielä pitää ostaa kiintiötä lisää. Viime viikolla kävimme Posiolla tekemässä kaksi sopimusta ja vielä pitäisi tehdä ainakin yksi kauppa. Kolmen kuukauden päästä nämä kaupapaperit ovat aivan turhia. Nämä maitokiintiökaupat ovat jonkinlaista tulonsiirtoa aktiiviviljelujöiltä luopujille. Toki elämäntyönsä madontuotannoan kanssa tehneet ovat kiintiörahansa ansainneet. Mutta tämä järjestelmä on hölmö.