Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Hetki sitten Naamalla

Lyhyesti

Aholan Maito on luomumaidon- tuotantoon erikoistunut maatila. Tila sijaitsee Oulun ja Kajaanin välillä Utajärven Naamankylällä ja tila työllistää kokopäiväisesti neljä henkilöä. 

Luomumaitoa tuotetaan noin 1,5 miljoonaa litraa vuodessa. Sivutuotteena tilalla tuotetaan jalostuseläimiä, lihaa ja viljaa. Lisäksi metsää myydään lähes joka vuosi.

Lypsykarjanavetta valmistui vuonna 2014 ja siinä on lehmäpaikkoja  noin 150. Vanha navetta on nuorkarjan käyttössä. Kokonaiseläinmäärä vaihtelee 250 ja 300 välillä.

Hyvinvointia!

Lypsystä huolehtii kaksi Lelyn lypsyrobottia. Ruokinta perustuu luomuappeeseen. Sään salliessa eläimet saavat käydä laitumella läpi vuoden. Laidunnuksella ja talviulkoilulla on myönteinen vaikutus eläinten hyvinvointiin ja terveyteen.


Tilan viljelypinta-ala on noin 180 ha. Pellot ovat olleet luomuviljelyssä vuodesta 1994 asti. Pelloilla viljellään apilanurmia, ohraa, kauraa, vehnää,  hernettä ja virnaa. Metsää tilalla on noin 280 ha. 


 

9. Rehun lisäaineiden, eläinlääkkeiden, lannoitevalmisteiden, kasvinsuojeluaineiden, biosidien *) ja vaarallisten kemikaalien käyttö ja säilytys

 

 

9.1. Pesuaineet ja desinfektionaineet (mm. maidonkäsittelyvälineiden pesuaineet ja vedinkastoaineet)

Mitä aineita (kauppanimi) käytetään, mihin tarkoitukseen, kuinka usein ja miten käytetään.

 Saipua Monenlaisia valmisteita paloina ja nestemäisinä. Yleensä pestään käsiä

 Mäntysoopa Yleispesuaine navetassa kaikenlaiseen jynssäämiseen, kun halutaan hienoja hajuefektejä

 Käsi-tisko Peseskellään käsipelillä erilaisia astioita ja laitteita

 Hajustettu Fairy   Peseskellään käsipelillä erilaisia astioita ja laitteita, kun halutaan hienoja hajuefektejä

Virkku    Maitotankin pesuun joka toinen päivä

Torkku    Maitotankin pesuun joka toinen päivä

 Astrid Lin  Robotin ja maitotankinpesurin käyttämiä pesuaineita lypsyjärjestelmän puhdistukseen

Astrid Cid   Robotin ja maitotankinpesurin käyttämiä pesuaineita lypsyjärjestelmän puhdistukseen

Astrid L    Robotin ja maitotankinpesurin käyttämiä pesuaineita lypsyjärjestelmän puhdistukseen

 K-Agro PRODIP PLUS Vedinkasto sumute tisseihin, siis robo roiskii lehmäntisseihin joka lypsyn jälkeen.

 LELY QUARESS-LAC  Vedinkasto sumute tisseihin, siis robo roiskii lehmäntisseihin joka lypsyn jälkeen. 

 KUPARISULFAATTI 5xH2O  Lehmien sorkkakylpyyn kerran viikossa veden kera.

Virkon  Juoma-altaiden, robotin osien, jalkineiden desinfiointi päivittäin jatkuvasti

 Neopredisan   Tuhotaan kokkidi-loisia vasikkaosaltolta kestokuivikekarsinoista painepesun jälkeen 

Capo-tab Lypsyvälineiden desinfiointi 

 Kiehuva H2O  Kaikenlainen puhdistusoperaatio navetassa päivittäin ympäri tuotantorakennusta.

 

Missä aineita tilalla säilytetään?

Navetan varastokäytävällä ja kaapeissa erittäin hyvässä järjestyksessä kukin kemikaali eri purkeissa, säkeissä ja tynnyreissä. Tuotenimi ja käyttöohje on luettavissa törpön tai pakkauksen kyljessä. Vesi tulee yleensä hanasta, alkuperäinen säilö on jossakin Varpukankaalla.

 

 

9.2 Rehun lisäaineet (mm. rehun säilöntäaineet)

Mitä rehun lisäaineita (kauppanimi) tilalla käytetään, miksi, mille ja miten?

AIV-happoja, KärkiSil-all Käyttötarkoituksena on säilörehun laadun varmistaminen. Sumutetaan rehumassaan korjuun yhteydessä AIV 2 happoa käytetään myös vasikoiden hapanjuoman happamuuden säätelyyn aina juomaerän valmistuksen yhteydessä..

 

Missä rehun lisäaineita tilalla säilytetään?

AIV-hapot on tynnyreissä ja konteissa säilörehusiilojen vieressä. Biologiset aineet kellarissa

 

Mihin rehun lisäaineiden käyttö kirjataan?

Luomuvarastokirjanpitoon

 

9.3 Eläinlääkkeet

Missä ja miten eläinlääkkeet säilytetään?

Lääkekaapissa ja jääkaapissa navetassa eläinlääkintähuoneessa

 

Mihin ja miten eläinlääkkeiden käyttö kirjataan?

Heti hoitotapahtuman yhteydessä hoito kirjataan lypsyrobotin tietokone ohjelmaan. Lisäksi hoito merkitään eläinkortteihin siemennyskansiossa.

 

Miten varoajan omaavalla lääkkeellä hoidetut eläimet merkitään?

Maalataan punaisella värillä erilaisia taiteellisia kuvioita eläimen kylkiin ja takapuoleen.